LAHNAKARNEVAALIT 25.5.2024 KLO 10-15 Kesälahden torilla

Kala on aina kiehtonut suomalaisia. Kansanperinteessä on useita kaloihin liittyviä lauluja, runoja, loitsuja ja räpäytyksiä. Lohessa manifestoituu miehinen voima, kun taas siikaan on liittynyt jotain naisellista. Siikaa on käytetty jopa naisen hellittelynimenä. Oi, kuinka romanttista.

Lahna taas on ollut haukkumasana moraaliltaan löyhälle naiselle. Lahnaa on kutsuttu kutukalaksi. Kalassa käymistä on pidetty kiertoilmauksena satunnaisille lemmenseikkailuille.

Katri Tirkkosen lahnatarina:

Sinä vappuna nousivat punaisen köyhälistön ykkösedustajiksi ilmoittautuneet kettu ja kutulahna torille laulamaan työväen lauluja.

Kutulahna nousi torin laidan puuhun ja huusi mätipuoli pullottaen:

– Kaikki maailman proletaarikutulahnat, liittykää yhteen!

Ja sitten se aloitti kansainvälisen – työn orjat sorron yöstä nouskaa.

Samassa sen kutuaukosta alkoi pursuta jotain keltaista. Sitä tuli ja tuli ja puun juurelle kasvoi keltainen kasa.

Kun proletaariksi itseään sanova kettu näki kasan, sen nälkäinen mieli luuli sitä mädiksi. Se hotki keltaisen aineen mahaansa ja vasta sitten hoksasi syöneensä kultarahoja, jotka se oli lahnan kanssa huijjannut työläisiltä ammattiyhdistyksen jäsenmaksuina. Hädissään se raahautui pakosalle, mutta jo torin toisella laidalla se heitti henkensä.

Kutulahna katsoi avuttomana huijarikumppaninsa kohtaloa ja sopersi:
– Kaikki maailman kutulahnat ja muut proletaarit, anteeksi.

SATUJA JA TARINOITA

Aatoksen luostari sijaitsi erämaassa. Se oli vaikeasti saavutettavissa, koska reitti sinne oli erittäin vaikeakulkuinen.

Nälkä vaivasi karuissa olosuhteissa ja munkki rukoili: ”Jumala, anna meille kalaa”.

Ja siinä samassa ikkunasta lensi sisään tuore lahna.

Lahna oli tippunut kotkan suusta ja lentänyt luostarin avoimesta ikkunasta sisään ja munkki sai ruokaa.

Seuraava tarina kertoo pitäjän asukkaiden hyväntahtoisuudesta

Ukko oli kalassa rajanpinnassa ja muisti yhtäkkiä, että rokka unohtui hellalle kiehumaan.

Sitten tuli kiire kotia. Keittiö oli täynnä kitkerää savua eikä Ukon rokasta ollut enää ruoaksi. Onneksi koko mökki palanut, MUTTA…..

sitten Ukko muisti, että kalastusvälineet jäivät veteen ja hänelle tuli kiire takaisin järvelle. Saalis vedessä oli tosi painava ja Ukko tarvitsi nostamiseen avuksi tuuraa. Hän nosti ja nosti, nosti ja nosti ja MITÄ IHMETTÄ??? Sieltä ei noussutkaan kalaa vaan kassi. Kassissa oli hienoa samppanjaa ja konjakkia. Ukko oli kyllä ihmeissään ja samalla erittäin iloisesti yllättynyt.

Ukon kännykkä kilahti ja naapurilta tuli viesti: ”Meille tuli yllätysvieraita, joten otin lahnasaaliisi ja savustan niitä vierailleni. Toivottavasti et pahastu, laitoin tilalle pikkasen herkkuja. Terveisin naapuri”.

KALALAJILORU (tekijä: Johanna Häkkinen)

Lajintuntemus on ihan pikku juttu, kun lorun avulla tulee kalasta tuttu!

Kellä on evissä punaa ja raitapaita sekä selkäevässä piikkinen laita? Se on ahven, Suomen yleisin kala, maultaan todellinen herkkupala!

Kaislikossa vaanii nälkäinen hauki, valtavat leuat on sillä ammollaan auki. Kalevalassa hauen leukaluu suuri oli Väinämöisen kanteleen malli juuri.

Yksi kala on kuin haukiahven, ulkonäkö kuin lajin kahden. Solakalla kuhalla on suuri suu ja raidat ja selässä isot evät pystyssä kuin aidat.

Ankeriaan muoto on käärmemäisen pitkä. Pitkät on myös sen uintimatkat, jos mitkä. Se syntyi kaukaisilla vesillä vieraan maan, mut ui Suomeen asti aikuiseks kasvamaan.

Vanha lahna on pullea takaa ja edestä. Kovasti nauttii se lämpimästä vedestä. Lapin kylmyys olisi sille kova vastus, kauhistus paha vilustus ja aivastus. Kampelan ulkonäkö on varsin hassu, on sillä litteä kylki ja vino nassu! Kierot silmät kulkua ohjaa, kun simpukoita etsii pitkin pohjaa.

Pikkuinen silakka ei halua uida yksin niitä meneekin koko parvi vierityksin. Silakalla on suhteellisen iso pää, mut rasvaevää ei tällä hopeaselällä nää. Nuorena siika näyttää vähän silakalta, mutta kun katsoo tarkasti yltä ja alta, huomaa siian selässä rasvaevän ja pienen alaleuan syystä ison nenän. Lokoisat on oltavat isolla kirjolohella, on oma koti ja ruokinta siinä ohella. Punakylkeä kasvatetaankin altaassa samaan tapaan kuin lampaita haassa.

Kesälahtelainen Heli Silventoinen kirjoittaa lahnasta seuraavaa:

Lahnan uimarakko, tuttavallisemmin maukku

Osuipa eilen silmiini uutinen kiinalaisten rakkaudessa kalojen uimarakkoihin. Singaporelaiset taivaalliset keittiömestarit loihtivat merimakkarasta ja kalojen uimarakoista kalliita herkkuja ravintoloissaan. Asiakkaat maksavat maltaita erityisesti isovelttokalojen kuivatuista uimarakoista. Sillä uskotaan olevan suunnattomia terveysvaikutuksia. Tästä himosta on seurannut jopa Kalifornian pyöriäisen sukupuutto, koska ravinto on vähentynyt.

Helsinkiläisessä gurmee-ravintolassakin tarjoillaan lahnahyytelöä ja savulahnaa suikaloidun uimarakon kanssa. Joten emme mekään Puruveden Ristlahden rannalla asujat olleet hakoteillä, kun pienenä taistelimme kuka saa lahnan maukun lautaselleen. Meillä taisi olla jokin vuorojärjestys, jos emme suostuneet sitä herkkua jakamaan. Se maistui lapsuuden kesältä ja ihanilta ruokamuistoilta. Äiti teki uunilahnaa perunakuutioiden, korppujauhon ja kerman kanssa. Pitkän talven jälkeen tarvittiin leivän päälle särvintä ja siihen oli loistava lisä lahnan pitkäruotoinen suolakala. Niitä ruotoja imeskeltiin hartaudella. Toki savustettu lahna oli myös meidän herkkua.

Olen tullut siihen ajatukseen, että lahnaa ruokakalana saisi arvostaa enemmän ja elvyttää vanhoja ruoanvalmistusperinteitä. lahnan uimarakoista saisi vaikka mustekalan tapaan tehtyä monenlaista herkkua. Särkikaloihin kuuluvan lahnan suurempi kalastus auttaisi myös järven puhdistumista. Nykyään muata lahnotan Pyhäjärven rannalla ja näen unta lapsuuden kesistä.